Tuesday, July 29, 2008

Laidasta laitaan


Saksa on äärimmäisyyksien maa. Joko taivas on kirkkaan sininen ja aurinko polttaa kaiken elollisen tai samainen taivas rankaisee kulkijaa vedenpaisumuksella jonka voima hämärtää näkökentän ja turruttaa aistit.

Selviydyimme kummastakin koettelemuksesta tänään, ja armollisesti luonto näyttää leppyneen. Tummat pilvet väistyvät, ja muutamat auringonsäteet tavoittavat jo asumuksemme ikkunoita.

Omaisuutemme on märkä mytty, joka odottaa kuivumistaan telineellä. Se, että pääsimme taloon, on jo pienimuotoinen työvoitto - tänne ei oikeastaan haluttu yhden yön asukkeja. Mutta kun anelimme sään murtamina armoa saimme tehtyä sopimuksen, jossa hiukan ylimääräistä maksettuamme saimme kuin saimmekin yösijan.

Illan isäntämme on itseään mielusti ja runsaasti ilmaiseva saksalaismies liian lyhyissä shortseissa. Hän kävelee takaperin rappusissa, koska se on kevyempää polville. Itse talo on vielä melko vaiheessa oleva rakennusprojekti, jota ympäröivät laudat, harkot ja muu materiaali. Talon seinustaa pitkin kasvaa tomaattipensaita.

Kaisaa huoletti aluksi tämä eriskummallinen majapaikka, mutta väsymyksen murtamana hänkin on jo rauhoittunut. Mikäli selviydymme tästä yöstä jatkamme raportointia. Matkaa on vielä paljon edessä. Mutta nyt on levon aika.

2 comments:

Anonymous said...

Halusin vaan todeta, että olen täysin koukussa tähän teidän matkablogiinne! Ihmettelen, miten täällä on niin vähän kommentteja, mutta luultavasti sitäkin enemmän hiljaisia lukijoita... Toivottavasti lyhytshortsimies päästi teidät pois sieltä majapaikasta!

Anonymous said...

Koukussa ollaan... Ja ilmeisesti sekä ihmetyksestä, että kunnioituksesta hiljenneenä. Merveilleux, se pitää todeta kuitenkin. Ja magnifique, koko hankkeestanne.