Saturday, July 19, 2008

Roinaa

Periaatteessahan meillä on mukana vain yksi laukku, se iso keltainen, viime kesältä tuttu. Lisäksi tavara on vallannut myös Kaisan pyörässä olevan etulaukun, Kaisan juomarepun sekä pienen mustan eväsrepun, joka matkustaa keltaisen päällä. Illalla mustan repun päälle ilmestyi vielä muovikassi, koska Lekan trangiakeittiössä kehiteltiin uusi reissulaji, punainen papu-tomaattipata.

Mutta kaikesta tästä huolimatta olemme huomanneet matkustavamme itse asiassa kevyesti. Ohitsemme on nimittäin huristanut parikin matkailuautoa, jotka hinasivat perässään asuntovaunua. Siinäpä yhdistelmä, johon mahtuu vaihtovaatetta ja evästä isommallekin perheelle! Leka bongasi myös saksalaisen pyöräilijän, jolla oli vastaavanlainen kärry kuin meillä, mutta lisäksi koko sarja pyörälaukkuja. Siis yksin reissatessa. Mitähän kaikkea laukut kätkevät sisäänsä?

Itse olemme huomanneet, että mukana on melkein kaikkea tarvittavaa paitsi pyykkinaru. Sellainen on ostoslistalla. Lisäksi kotiin on unohtunut Trangian lettupannu, olemme vielä kahden vaiheilla, ostaisimmeko uuden matkan varrelta, sen verran on alkanut tehdä mieli lettuja...

No comments: