Kuri ja järjestys

Olimme kuulleet etukäteen, että Saksa on mainio pyöräilymaa. Se onkin totta sikäli, jos aikoo käydä pyörällä töissä tai kaupassa - täällä on valtavan paljon enemmän pyöräteitä kuin Suomessa tai Ruotsissa.

Mutta pyöräteissä on se pieni ongelma, että ne eivät sovi kovin hyvin pitkille matkoille. Ne mutkittelevat, vaihtavat tien puolta, nousevat ja laskevat, pujahtavat tunneliin, eroavat maantiestä ja katoavat metsään. Asvaltissa voi olla halkeamia, joista kasvaa ruohoa, ja pään päälle kurkottavista puista voi olla putoillut oksia ja käpyjä. Samaan aikaan vieressä kulkee autotie suorana ja loivana. Risteyksissä on selkeät tienviitat, pyörän eteen ei juokse lapsia eikä koiria.

Saksalaisten pyöräteiden erikoispiirre tuntuu olevan, että ne on rakennettu usein erilaisista sievistä laatoista tai kivistä. Mainio yksityiskohta kaupunkikuvassa, mutta kapeat renkaamme tahtovat välillä pudota epätasaisten laattojen väleihin, ja ilman jousitusta on ikävää risteyksissä jatkuvasti rymistellä ylös alas pyörätieltä autotielle. Eihän kukaan autoilijakaan haluaisi, että moottoritie olisi peitetty mukulakivillä.

Tämä kaikkihan ei ole sinänsä mikään pulma, koska autokaistalla pyöräily on kielletty vain moottoriteillä ja reittimme ei tietenkään kulje niiden kautta. Voimme huristella kaikessa rauhassa pienempien maanteiden sileitä reunoja, nopeutta rajoittamassa vain oma lihasvoima.

Mutta. Saksalaisillahan on maine sääntöjä rakastavana kansana. Kuri ja järjestys se olla pitää. Ja jos maantien vieressä metsässä kulkee kapea kuoppainen pyörätie, niin pyöräilijän on mentävä sinne häiritsemästä autoilijoita, koska se on pyöräilijän lakisääteinen paikka. Mitä siitä, että pyöräilijä joutuu aina muutaman kilometrin välein pysähtymään ja odottamaan suhteellisen turvallista hetkeä ylittää autokaistat, kun pyörätie siirtyy tien oikealta vasemmalle puolelle ja takaisin? Tai siitä, että samalla tiellä ajaa myös traktoreita, jotka ovat yhtä hitaita kuin pyöräilijät, ja tukkivat koko kaistan?

Emme ole koskaan Suomessa autotiellä pyöräillessämme kohdanneet sellaisia protesteja kuin Saksassa. Tööttäilyä, huutelua, käsimerkkejä... Tänään olimme myötätuulessa päässeet hyvään vauhtiin, noin 27 km/h, kun yksi miekkonen bemarissaan hidasti Kaisan kohdalla, avasi ikkunan ja huusi jotain - onneksi saksan taitomme eivät riittäneet ymmärtämään, mitä. Nöyrästi pysähdyimme, odotimme, ylitimme tien jolla autot suihkivat 80 km/h vauhtia, menimme pyörätielle, ja totesimme mittareista uuden nopeutemme: noin 17 km/h. Mutta tärkeintähän ei ole sujuva ja turvallinen eteneminen, vaan sääntöjen noudattaminen.