Kaisan varustenurkka: Kiljulukko

Lukon nimen alkuosa ei onneksi viittaa suomalaiseen kansallisjuomaan, vaan sen mainioon lisäominaisuuteen, kiljumiseen. Jos vaijerin yrittää katkaista tai repiä irti, lukko aloittaa karmean ulinan. Stralsundissa onnistuimme kirjakaupan edessä menestyksekkäästi testaamaan ulinan voimakkuutta väntämällä avainta lukossa niin, että vaijeri ei ollut aivan pohjassa. Ääni oli niin hirmuinen, että primitiivireaktiona teki mieli vain lähteä juoksemaan vastakkaiseen suuntaan ja jättää lukko huutamaan kiinni pyöriin.

Olemme käyttäneet kiljulukkoa kaupassa, nettikahvilassa ja turisti-infossa käydessämme, ja aina pyörät ovat olleet tallessa takaisin tullessamme. Lieneekö se ruotsalaisten ja saksalaisten rehellisyyden vain 120 Decibel -varoitustarran ansiota? Emme tiedä, mutta lukko matkustaa kunniapaikalla Kaisan repussa.

Ursäkta, men var ligger närmaste Mc Donald's?

Att två vegetarianer som reser genom Europa av alla restauranger skulle vara mest intresserade av just den multinationella hamburgarekedjan kan te sig aningen överraskande. Vi kan dock till vårt försvar berätta att de inte är de kulinaristiska nöjena som lockar oss till dessa pilgrimsmål för allehanda gourmander. Vårt intresse är av en betydligt mer eterisk natur.

Det är nämligen så att T-mobile har en hotspot för sitt nät vid nästan varje Mc Donald's. Så vi tar oss så nära dessa gästgifverier som vi vågar utan att ämna beställa något, och drar fram vår trotjänare MacBooken, och loggar in. Allt detta för att leverera er, kära läsare, med de nyaste nyheterna från färden mot den blå kusten.

Kaisan nörttinurkka, päivä 19

Reitti: Offenbach-Frankfurt-Mainz-Osthofen-Worms (heh, worms...)
Matka: 101,65 km
Keskinopeus: 16,3 km/h
Sää: Puolipilvinen, tihkusadetta, puuskaista tuulta
Kalorinkulutus (Kaisa): 2 725 kcal
Sijainti perillä: N49.38.088' E08.22.102'

Suurkaupungissa

Frankfurtin seutu näytti kartalla pelottavalta autobahn-sokkelolta, joten päätimme seurata pyöräreitti Main-Radwegiä päästäksemme navigoimaan mahdollisimman kivuttomasti. Aikamoiseen kieputukseen jouduimme silläkin: siltojen ali ja yli, peltojen poikki, äkkiä tupsahtaen milloin idylliselle omakotialueelle, milloin massiivisen kerrostalon varjoon. Nopeusennätyksiä näillä teillä ei tehdä, kun vähän väliä joutuu pysähtymään tutkimaan kylttejä ja väistelemään autoja.

Lopputulos oli kuitenkin mainio: pääsimme perille Mainziin ja sieltä Rhein-Radwegiä etelään Wormsiin. Ja Kaisan mielestä se pätkä, jonka pyöräilimme Mainin rantaa pitkin Frankfurtissa, oli yksi reissun kohokohdista. Ympärillä suurkaupunki, vieressä joki, kaikkialla erinäköisiä pyöräilijöitä...

Aikaisemmin olemme tutustuneet vain Frankfurtin lentokentän odotussaleihin, nyt heräsi uteliaisuus itse kaupunkia kohtaan. Mutta totesimme, että pyöräreissu ja kaupunkiloma ovat auttamatta kaksi eri asiaa. Niissä on vain kerta kaikkiaan eri tunnelma ja rytmi. Pyörämatkalla pointti on itse pyöräily, eivätkä niinkään ne paikat, joihin pyöräillään. Paikallaan ollessa on koko ajan levoton olo, pitää päästä takaisin tielle hikoilemaan ja seuraamaan kilometrien kertymistä mittariin. Paikallaan lomailu on sitten asia erikseen.

Sinne on jo kylttti!

Hiukan tämän kuvan reunan ulkopuolella, Reinin varrella Mainzissa, on kyltti. Siihen on merkitty välimatka Mainzista Strasbourgiin Reiniä seurailevaa pyörätietä pitkin. Kyltti jäi kuvaamatta, mutta muistelemme siihen merkityn luvun olleen 260 km. Polkaisimme kyltiltä vielä reilut 50 km Wormsiin, joten jos täällä olisi kyltti, siinä lukisi ehkä 210 km.

Huikea tunne: jos kaikki menee hyvin, olemme kahden päivän matkan päässä yhdestä päätavoitteestamme! Emme ole vielä päättäneet, mistä menemme Ranskan puolelle, ehkä jo Karlsruhen jälkeen, Kaisa kaihoaa vähän paremmin hallitsemalleen kielialueelle mutta pelkää samalla, että kun avaa suunsa Strasbourgissa sieltä tulee ulos vain "Entschuldigung". Aivoissa on nyt saksa-kytkin päällä ja ranska-kytkin pois päältä, ne pitäisi rajalla sitten naksauttaa toisin päin.

Jostain pitäisi myös hankkia Etelä-Ranskan kartta, ja selvittää, löytyykö mainiolle Bike & Bett:lle ranskalainen vastine. Velo & Lit?

Vihreä pelto

Viime kesänähän meitä tunnetusti piinasi etelä-tunne: vaikka tien vieressä juoksenteli poroja, meistä tuntui, että olimme edelleen Suur-Helsingissä. Tänä vuonna kärsimme tietysti vastaavasta pohjois-tunteesta: mehän olemme päässeet vain Saksaan, jossa sataa talvisin lunta!

Mutta tänään tie kiemurtelikin uudenlaisten peltojen välissä. Kullankeltaisen viljan tilalla olikin vihreitä pensaita, joissa roikkuu viinirypäleitä. Olemme tulleet viininviljelyalueelle! Ei se voi olla pohjoisessa! Pohjois-tunne on virallisesti parannettu.

Oväntade gäster

I Sverige pinades vi ju inte alls av myggen, men de tycks ha kusiner i Tyskland. Det fascinerande är att liksom sina skandinaviska släktingar har de inget intresse för Leka men älskar Kaisa. I morse vaknade hon med små röda kliande prickar överallt på händerna och axlarna, men inga sådana hittades på Leka.

Vår teori är att människors blod smakar olika, beroende av hurdan mat de själv tycker om. Kaisa älskar kakor, sötsaker och bullar medan Leka helst hugger sina tänder i ett torrt rågbröd. Och logiskt nog tycker myggorna då att Kaisas blod är sött och läckert, men Lekas råg-blod vill de inte ha. (Bortskämda 2000-tals myggor, på krigstiden skulle de ha varit tacksamma för en droppe av Lekas blod!)

Lösningen skulle ju vara att sätta Kaisa på rågbrödsdiet, men vem skulle vara tillräckligt brutal för att kräva att en kvinna som älskar choklad skulle dagligen cykla sex-sju timmar med rågbröd som sin ända näring?