Thursday, June 26, 2008
Kutsu - inbjudan
Inbjudan med på en lång färd med solsken och varma vatten som mål.
–På cykelrygg genom Europa — från Borgå till Nice
*
Kutsu mukaan pitkälle matkalle kohti aurinkoa ja lämpimiä vesiä
–Pyörän selässä Euroopan halki — Porvoosta Nizzaan
–På cykelrygg genom Europa — från Borgå till Nice
*
Kutsu mukaan pitkälle matkalle kohti aurinkoa ja lämpimiä vesiä
–Pyörän selässä Euroopan halki — Porvoosta Nizzaan
Kartta - kartan
Kuten kartasta voi päätellä, reitti on vielä hiukan hakusessa.
*
Som man ser från kartan måste rutten ännu finslipas en aning.
Esittely
Nimi: Kaisa Maria Leka
Ikä: Olen syntynyt 70-luvun lopulla pienellä paikkakunnalla Lahden ulkopuolella, ja toivon ettei minun ikinä tarvitse palata sinne.
Ammatti: Sarjakuvapiirtäjä
Paras pyöräilymuisto: Kun rullasin sisään velodromille pyöräiltyäni 140 kilometriä Tour de Helsinki -tapahtumassa syksyllä 2007.
Kaisa toisten sanoin: ”Katso äiti, robotti!” (viisivuotias lapsi kadulla)
Luen juuri nyt: Greetings from Vrindavan, pyhiinvaeltajan kertomuksia pienestä Vrindavan-nimisestä kaupungista Uttar Pradeshissa.
Unelmapyörä: Vuoden 2007 Kona King Zing. Se on vaaleanpunainen!
Lempiruoka: Lasagne, jossa on paljon juustoa.
Lempijuoma: Old Jamaican Ginger Beer with fiery ginger root
Suurin pelkoni: Että kaikki nauravat minulle, koska pyöräilen niin hitaasti.
Motto: ”Sometimes more is more!” –Paula Scherin versio Mies van der Rohen tunnetusta sanonnasta.
*
Nimi: Christoffer Leka
Ikä: 35 vuotta nuori
Ammatti: Graafisen suunnittelun opettaja
Paras pyöräilymuisto: yöräily norjalaisten tunturien kuumaisemassa 1680 kilometriä takanamme.
Christoffer muiden sanoin: ”Minä aina luulin että sinä vastustat periaatesyistä kaikkea urheilua.” (Sukulainen kuultuaan suunnitelmasta pyöräillä Jäämerelle)
Luen juuri nyt: Stories for Little Comrades, tutkimus varhaisten avantgardistien roolista lastenkirjojen kuvittajana.
Unelmapyörä: De Rosan Neo Primato, käsintehty italialainen mestariteos vailla vertaa. (Jos joku tahtoo yllättää minut lahjalla, niin suosikkivärini on vaaleansininen.)
Lempiruoka: Ruisleipä, jonka päällä on paksusti voita.
Lempijuoma: Litrakaupalla appelsiinimehua.
Suurin pelkoni: Hammaslääkäri ja rokotukset.
Motto: ”Ei ole olemassa mitään sellaista kuin liian pikkutarkka!”
Ikä: Olen syntynyt 70-luvun lopulla pienellä paikkakunnalla Lahden ulkopuolella, ja toivon ettei minun ikinä tarvitse palata sinne.
Ammatti: Sarjakuvapiirtäjä
Paras pyöräilymuisto: Kun rullasin sisään velodromille pyöräiltyäni 140 kilometriä Tour de Helsinki -tapahtumassa syksyllä 2007.
Kaisa toisten sanoin: ”Katso äiti, robotti!” (viisivuotias lapsi kadulla)
Luen juuri nyt: Greetings from Vrindavan, pyhiinvaeltajan kertomuksia pienestä Vrindavan-nimisestä kaupungista Uttar Pradeshissa.
Unelmapyörä: Vuoden 2007 Kona King Zing. Se on vaaleanpunainen!
Lempiruoka: Lasagne, jossa on paljon juustoa.
Lempijuoma: Old Jamaican Ginger Beer with fiery ginger root
Suurin pelkoni: Että kaikki nauravat minulle, koska pyöräilen niin hitaasti.
Motto: ”Sometimes more is more!” –Paula Scherin versio Mies van der Rohen tunnetusta sanonnasta.
*
Nimi: Christoffer Leka
Ikä: 35 vuotta nuori
Ammatti: Graafisen suunnittelun opettaja
Paras pyöräilymuisto: yöräily norjalaisten tunturien kuumaisemassa 1680 kilometriä takanamme.
Christoffer muiden sanoin: ”Minä aina luulin että sinä vastustat periaatesyistä kaikkea urheilua.” (Sukulainen kuultuaan suunnitelmasta pyöräillä Jäämerelle)
Luen juuri nyt: Stories for Little Comrades, tutkimus varhaisten avantgardistien roolista lastenkirjojen kuvittajana.
Unelmapyörä: De Rosan Neo Primato, käsintehty italialainen mestariteos vailla vertaa. (Jos joku tahtoo yllättää minut lahjalla, niin suosikkivärini on vaaleansininen.)
Lempiruoka: Ruisleipä, jonka päällä on paksusti voita.
Lempijuoma: Litrakaupalla appelsiinimehua.
Suurin pelkoni: Hammaslääkäri ja rokotukset.
Motto: ”Ei ole olemassa mitään sellaista kuin liian pikkutarkka!”
Presentation
Name: Kaisa Maria Leka
Age: I was born in the late 70’s in a small town outside Lahti (another small town...) to which I hopefully never have to return.
Occupation: comic book artist (Yes, I actually do make a living on it!)
Best bicycle memory: Riding into the Helsinki velodrome after finishing the 140-kilometer Tour de Helsinki in the fall of 2007.
Said by others: ”Look mom – a robot!” (a 5-year old on the street)
Reading now: Greetings from Vrindavana, a book about a pilgrim’s experiences in the small Indian town of Vrindavana in Uttar Pradesh.
Favorite food: Lasagna with lots of cheese
Favorite drink: Old Jamaican Ginger Beer with fiery ginger root
Fears most: That people laugh at me for riding too slowly.
My motto: ”Sometimes more is more!” –Paula Scher’s adaptation of Mies van der Rohe’s famous axiom
*
Name: Christoffer Leka
Age: 35 years young.
Profession: teacher in graphic design
Best bicycle memory: Riding in the moonlike landscape of the Norweigan mountains with 1680 kilometers behind us.
Said by others: ”I always had you for someone ideologically oposed to all forms of sports.”
– a relative after hearing about our plans to ride to the North Sea
Reading now: Stories for Little Comrades - a book about the russian avantgarde artists role in illustrating childerns books
Favorite food: Rye bread and lots of butter.
Favorite drink: Applejuice - by the gallon
Fears most: Dentists and having to take shots.
My motto: ”there is no such thing as being to conscentious!”
Age: I was born in the late 70’s in a small town outside Lahti (another small town...) to which I hopefully never have to return.
Occupation: comic book artist (Yes, I actually do make a living on it!)
Best bicycle memory: Riding into the Helsinki velodrome after finishing the 140-kilometer Tour de Helsinki in the fall of 2007.
Said by others: ”Look mom – a robot!” (a 5-year old on the street)
Reading now: Greetings from Vrindavana, a book about a pilgrim’s experiences in the small Indian town of Vrindavana in Uttar Pradesh.
Favorite food: Lasagna with lots of cheese
Favorite drink: Old Jamaican Ginger Beer with fiery ginger root
Fears most: That people laugh at me for riding too slowly.
My motto: ”Sometimes more is more!” –Paula Scher’s adaptation of Mies van der Rohe’s famous axiom
*
Name: Christoffer Leka
Age: 35 years young.
Profession: teacher in graphic design
Best bicycle memory: Riding in the moonlike landscape of the Norweigan mountains with 1680 kilometers behind us.
Said by others: ”I always had you for someone ideologically oposed to all forms of sports.”
– a relative after hearing about our plans to ride to the North Sea
Reading now: Stories for Little Comrades - a book about the russian avantgarde artists role in illustrating childerns books
Favorite food: Rye bread and lots of butter.
Favorite drink: Applejuice - by the gallon
Fears most: Dentists and having to take shots.
My motto: ”there is no such thing as being to conscentious!”
Planen
If you’re feeling bored,
go to Mykonos or Sardinia or Saint Tropez.
you could never be bored there.
–Paris Hilton
*
Ett liv utan utmaningar är tråkigt. Och ifall man har det tråkigt kan man med fördel lyssna till fröken Hilton: man gör klokt i att styra blicken söderut!
Sommaren 07 hade vi kommit så långt norrut man kunde – utan att simma vill säga. Under närmare tre veckor cyklade vi dagligen allt längre norrut, för att i början av augusti nå den lilla fiskebyn Mehamn. Här tog jorden alltså slut, fick vi konstatera, då vi blickade ut mot oändligheten.
Vårt mål med resan till Ishavet var att få en uppfattning av hur vårt land ser ut. Och kanske en liten extra insikt i Nord Norges topografi.
Vi hade klarat av det vi drömde om. Men även av större vikt än att vi kommit i mål var att vi vunnit oss själva. Att två kontorsarbetare hade skakat av sig storstadsdammet, och visat att vem som helst med lite viljestyrka och mycket tålamod kan uppnå något stort.
Men att avsluta berättelsen här skulle inte kännas rätt. I år är det dags för en tvärsväng. Nu styr vi cyklarna söderut. En illusion om värme och ljus är vår led-sjärna mitt i den så kallade finska vintern. Vår dröm om den blå kusten!
Planen är att cykla via Sverige genom Tyskland till den Franska Rivieran. Tid på oss har vi något över en månad, med en dags etap omkring 100 kilometer. Vi har alltså en hel del trampande framför oss.
go to Mykonos or Sardinia or Saint Tropez.
you could never be bored there.
–Paris Hilton
*
Ett liv utan utmaningar är tråkigt. Och ifall man har det tråkigt kan man med fördel lyssna till fröken Hilton: man gör klokt i att styra blicken söderut!
Sommaren 07 hade vi kommit så långt norrut man kunde – utan att simma vill säga. Under närmare tre veckor cyklade vi dagligen allt längre norrut, för att i början av augusti nå den lilla fiskebyn Mehamn. Här tog jorden alltså slut, fick vi konstatera, då vi blickade ut mot oändligheten.
Vårt mål med resan till Ishavet var att få en uppfattning av hur vårt land ser ut. Och kanske en liten extra insikt i Nord Norges topografi.
Vi hade klarat av det vi drömde om. Men även av större vikt än att vi kommit i mål var att vi vunnit oss själva. Att två kontorsarbetare hade skakat av sig storstadsdammet, och visat att vem som helst med lite viljestyrka och mycket tålamod kan uppnå något stort.
Men att avsluta berättelsen här skulle inte kännas rätt. I år är det dags för en tvärsväng. Nu styr vi cyklarna söderut. En illusion om värme och ljus är vår led-sjärna mitt i den så kallade finska vintern. Vår dröm om den blå kusten!
Planen är att cykla via Sverige genom Tyskland till den Franska Rivieran. Tid på oss har vi något över en månad, med en dags etap omkring 100 kilometer. Vi har alltså en hel del trampande framför oss.
The plan
If you’re feeling bored,
go to Mykonos or Sardinia or Saint Tropez.
You could never be bored there.
–Paris Hilton
*
A life without challenges is a boring one. And if one gets bored, one does wisely in listening to the words of miss Hilton: it’s always a good idea to let one’s mind wander to foreign countries with warmer water and cooler shades!
During the summer of 07 we had come us far up North as we could – without swimming that is. For approximately three weeks we had been biking North, and in the beginning of August we reached a small fisher village called Mehamn. It was here the world ended, we concluded, when standing on the shore gazing towards the never-ending sea.
The goal of our trip had been to better understand the country we lived in. And maybe get a small glimpse into Northern Norway’s topography too.
We had achieved the thing we dreamed of. But even more important that reaching our goal was the fact that we had done something that we ourselves hadn’t fully believed was possible. Two geeks had bid farewell to their computers, shaken off the dust of the big city, and shown that with determination and perseverance anyone can achieve something great.
But to end the story here wouldn’t feel right. This year it’s time to make a u-turn. Now we will be heading South. Our dream of warmth and light is the beacon we follow in this cold northern country called Finland. Our dream of the blue coast.
The plan is to bike from Finland through Sweden and Germany all the way to the French Riviera. We have reserved four to five weeks for the journey, which means that we’re looking at 65-mile days. A whole lot of pedaling!
go to Mykonos or Sardinia or Saint Tropez.
You could never be bored there.
–Paris Hilton
*
A life without challenges is a boring one. And if one gets bored, one does wisely in listening to the words of miss Hilton: it’s always a good idea to let one’s mind wander to foreign countries with warmer water and cooler shades!
During the summer of 07 we had come us far up North as we could – without swimming that is. For approximately three weeks we had been biking North, and in the beginning of August we reached a small fisher village called Mehamn. It was here the world ended, we concluded, when standing on the shore gazing towards the never-ending sea.
The goal of our trip had been to better understand the country we lived in. And maybe get a small glimpse into Northern Norway’s topography too.
We had achieved the thing we dreamed of. But even more important that reaching our goal was the fact that we had done something that we ourselves hadn’t fully believed was possible. Two geeks had bid farewell to their computers, shaken off the dust of the big city, and shown that with determination and perseverance anyone can achieve something great.
But to end the story here wouldn’t feel right. This year it’s time to make a u-turn. Now we will be heading South. Our dream of warmth and light is the beacon we follow in this cold northern country called Finland. Our dream of the blue coast.
The plan is to bike from Finland through Sweden and Germany all the way to the French Riviera. We have reserved four to five weeks for the journey, which means that we’re looking at 65-mile days. A whole lot of pedaling!
Background
In the spring of 2007 two couch potatoes had had enough. Both of them were tired of constantly sitting in front of their computers. Doing graphic design and comics isn’t an unpleasant way of making a living, but life surely had something more to offer than just fixing bad spacing between letters.
Without knowing with certainety how they arrived at the decision they had reached an understanding: In the upcoming summer they would be standing on the coast of the North Sea. That they would get there by bike made the whole effort just a bit more challenging.
In the morning of July the 15th 2007 it was raining cats and dogs. We bravely got on our bikes, headed towards North, the distance between us and our comfortable home growing longer with every turn of the pedals. Two weeks and five days later we had passed a multitude of countryside supermarkets named ”supermarket”, met a goose called Höpönlöpönen and a German shephard called ”That”. We had performed an off-road fix costing us 20 cents in front of a gas station, and to our reat dismay noted that whatever the King of Norway had spent his oil money on it surely wasn’t good pavement for roads. With 1 700 kilometers behind us we finally stood on the coast of the North Sea. And it sure felt like we had earned the right to stand there.
But what happened after that?
Without knowing with certainety how they arrived at the decision they had reached an understanding: In the upcoming summer they would be standing on the coast of the North Sea. That they would get there by bike made the whole effort just a bit more challenging.
In the morning of July the 15th 2007 it was raining cats and dogs. We bravely got on our bikes, headed towards North, the distance between us and our comfortable home growing longer with every turn of the pedals. Two weeks and five days later we had passed a multitude of countryside supermarkets named ”supermarket”, met a goose called Höpönlöpönen and a German shephard called ”That”. We had performed an off-road fix costing us 20 cents in front of a gas station, and to our reat dismay noted that whatever the King of Norway had spent his oil money on it surely wasn’t good pavement for roads. With 1 700 kilometers behind us we finally stood on the coast of the North Sea. And it sure felt like we had earned the right to stand there.
But what happened after that?
Tausta
Keväällä 2007 kaksi sohvaperunaa sai tarpeekseen. Olimme molemmat kyllästyneitä istumaan sisällä tietokoneen ääressä. Eihän painotuotteiden suunnittelussa sinänsä mitään vikaa ole, mutta elämällä täytyy kai olla muutakin tarjottavaa kuin kirjainvälien säätäminen?
Kumpikaan ei tarkkaan muista, miten päätös syntyi, mutta se oli nopea ja yksimielinen: kesän lopussa seisoisimme Jäämeren rannalla. Eikä siinä kaikki, vaan matkaisimme sinne pyörällä.
15. heinäkuuta 2007 kaatosade huuhtoi Etelä-Suomea. Suuntasimme pyörät kohti pohjoista ja jätimme polkaisu polkaisulta kodin kauemmas taaksemme. Kaksi viikkoa ja viisi päivää myöhemmin olimme ohittaneet lukuisia ”kauppa”-nimisiä kauppoja, tavanneet Höpönlöpönen-nimisen hanhen ja Tommonen-nimisen koiran. Olimme sijoittaneet 20 senttiä varusteidemme korjaamiseen Nesteen pihalla, ja pettymyksemme huomanneet, että Norjan kuningas ei ollutkaan sijoittanut öljyrahojaan hyvälaatuiseen asvalttiin.
Takanamme oli 1700 kilometriä, edessämme Jäämeren ranta. Meistä tuntui siltä, että olimme todella ansainneet oikeuden nauttia edessämme avautuvasta näkymästä.
Mutta kuinka sitten kävikään?
Kumpikaan ei tarkkaan muista, miten päätös syntyi, mutta se oli nopea ja yksimielinen: kesän lopussa seisoisimme Jäämeren rannalla. Eikä siinä kaikki, vaan matkaisimme sinne pyörällä.
15. heinäkuuta 2007 kaatosade huuhtoi Etelä-Suomea. Suuntasimme pyörät kohti pohjoista ja jätimme polkaisu polkaisulta kodin kauemmas taaksemme. Kaksi viikkoa ja viisi päivää myöhemmin olimme ohittaneet lukuisia ”kauppa”-nimisiä kauppoja, tavanneet Höpönlöpönen-nimisen hanhen ja Tommonen-nimisen koiran. Olimme sijoittaneet 20 senttiä varusteidemme korjaamiseen Nesteen pihalla, ja pettymyksemme huomanneet, että Norjan kuningas ei ollutkaan sijoittanut öljyrahojaan hyvälaatuiseen asvalttiin.
Takanamme oli 1700 kilometriä, edessämme Jäämeren ranta. Meistä tuntui siltä, että olimme todella ansainneet oikeuden nauttia edessämme avautuvasta näkymästä.
Mutta kuinka sitten kävikään?
Subscribe to:
Posts (Atom)