Monday, August 11, 2008

Tip tip tip

Sateessa pyöräilyssä on oma tunnelmansa. Se on tietysti epämiellyttävää, kukapa tahtoisi tuntea veden valuvan selkä pitkin alas housuihin ja tiirailla maailmaa huurtuneiden, märkien lasien läpi. Mutta samalla siinä on jotenkin erityisen keskittynyt pyöräilyyn, mieli lakkaa jauhamasta kaikkia muita asioita. Sateessa vain puskee määrätietoisesti eteenpäin, eikä mieti, onko sauvakävely oikeastaan sittenkin mukavampaa kuin pyöräily ja olisiko pitänyt ostaa evääksi päärynöitä eikä omenoita. Jotenkin vapauttava olo. Märkyyden huomaa kunnolla vasta pysähtyessä, niin kauan kuin pysyy pyörän päällä se ei loppujen lopuksi haittaa.

Ensimmäisen kuuron aikana meillä oli tänään evästauko, toisen alussa menimme ensin suojaan, mutta totesimme sitten, ettemme voi jäädä koko päiväksi värjöttelemään pikkukylän porttikäytävään. Hyppäsimme satulaan ja annoimme veden piiskata. Välillä saimme kuivatella auringossakin, Avignoniin tullessamme sade oli taas täydessä vauhdissa. Mutta silloin se ei enää haitannut, koska olimme jo märkiä.

Lopuksi on huomautettava, että sadetta on erityisen mukava ajatella, kun istuu lämpimän suihkun jälkeen hotellihuoneen puhtaalla ja kuivalla sängyllä. :)

No comments: